Kirjastot ovat mahtavia. Ainoa ongelma niissä on vain se, että tulee aina lainattua valtava määrä eri aiheisia teoksia, mutta niiden läpikahlaaminen jää lähes aina puolitiehen. Kiinnostuksen kohteita tuntuu olevan siis enemmän kuin aikaa.
Toisaalta vaikka teosta ei sanasta sanaan kävisikään läpi, on mukava selailla niitä ja poimia sieltä kiinnostavimpia juttuja. Kirjaston olisi hyvä olla myös lähellä työ-/opiskelupaikkaa, koska muuten sinne meneminen vaatii oman matkansa ja tällöin se voi jäädä tekemättä.
Viime aikainen dub-musiikin kiinnostuskin on saanut lisäpotkua, kun lainasin Cool Runnings -nimisen kirjan, jossa on listattu samannimisen suomalaisen reggaelehden vuosikerrat 1980-1985 väliltä. Katselin kirjaa jo aikaisemmin Bukra-kirjakaupassa, mutta eihän tuollaista kuitenkaan malttanut ihan itselleen ostaa. Noh, nyt sitäkin on tullut selailtua innoissaan.
Jäätävä coveri, josta löytyy myös intiankielinen alkuperäisversio youtubesta.
Avainsanat: cool runnings, dub, kirjasto, lee perry